sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Pitkästä aikaa kuulumisia ja pari kuvaa :)

Tiedän olleeni hyvin epäaktiivinen, mutta mulla on ollut todella kiirettä tässä kouluhommien ja teatterin kanssa. Tässä tuleekin nyt vähän pidempi postaus, jossa kerron melkein jokaisesta hamsterista erikseen. 


RIP Tuhti 3.1.2010 - 9.5.2012
Eli mun rakas pieni talvikkopapparaiseni nukkui pois vähän aikaa sitten. Se oli kyllä odotettavissa, sillä sen kunto oli huonontunut ja se laihtui todella pieneksi, kun miettii millainen läski se on joskus oli. Tuhti oli mulle tosi rakas talvikko ja vanhimmaksi elänyt hamsuni. Muistan kun näin Tuhdin ekaa kertaa eläinkaupassa ja rakastuin siihen ensisilmäyksellä. Se oli pienenä melkein valkoinen ja toivoin että se olisi jäänyt valkoiseksi, mutta kyseessä olikin vain sen talvikarva. Tuhti oli nimensä mukaisesti Tuhti ja sulatti kyllä tiensä monen ihmisen sydämeen. 

Chlorine 2kk 2vk

Isla, Onni ja Chlorine
Isla on hyvinvoiva ja onnellinen äiti, joka on palautunut poikueen rasituksesta erittäin hyvin ja se saa nauttia lemmikkihamsterielämästään niin kauan kuin sitä on jäljellä. Onni taas täytti 1-vuotta 20.4 ja menee siis jo pikkuhiljaa kohti vanhuutta, toivotaan että Onni eläisi vielä terveenä ja hyväkuntoisena pitkään. Sen turkki ei ole enää sitä mitä se poikavuosinaan oli, mutta vauhtia löytyy senkin edestä sillä eihän tuo vuoden ikä ole vielä kovinkaan paljon. Onnista tuli myös isoisä, mutta siitä kerron pian enemmän. Chlorine, jonka jätin tuosta Islan poikueesta, voi todella hyvin. Sen turkki on todella hieno ja pehmeä, sekä luonne täyttä kultaa. Siitä on kasvamassa todella hieno neiti ja oon onnellinen et päätin jättää sen kotiin. 

Jonathan on pikkunen karvapörhelö<3
Jonathan <3

Jonathan ja Aslak
Jonathanista on kasvanut toodella komea karvakasa. Ei Onnillakaa ollu sillo nuorenpan noin pitkiä karvoja ku Jonathanilla on ja noi Jonathaninki karvat on kasvanu iha yhtäkkiä. Ulkonäöllisesti Josku on kyl tosi ihana ja nätti ja muuta, mut silti se on viel hieman arka. Esimerkiksi terraariosta sitä ei meinaa millää saada houkuteltuu kädelle, mut sit ku se kädelle pääsee se on todella rauhallisesti. Silti joskus se saa sellasia ns. paniikkikohtauksia ja yrittää äkkiä hypätä kädeltä karkuun. Aslak taas palasi isänä laitilasta kotiin ja oon tosi ylpee mun pikkusesta :) Aslak kantoi ku kantoiki sitä pitkäkarvasuutta ja sille ja Stephalle tuli tosi nättejä lapsia. Nyt Aslak asustelee terraariossa ja mun on pakko hommata sille joku juoksupyörä ku sil on niin paljon energiaa ja se yrittää tuhota siel terraarios kaikki mitä vähänki saa jyrsittyy. 

Kuva (c) Karoliina Vainio
Stephanie ja Konrad
Stephaniesta on nyt siis tullut äiti! Ja oikein suurperheen äiti onkin, sillä poikueeseen syntyi 13 hamsuvauvaa. Mulle on nyt varattuna tuo yläpuolella näkyvä Konrad Korianteri, joka on pk luonnonvalkoinen vn eli aivan ihanan värinen ja vielä pirkäkarvainen. En ole vielä 100% varma tuleeko tämä meille, sillä jos Karoliina ei pidäkkään itsellään sitä pk luonnonvalkoista tyttöä, niin otan sitten sen enkä tätä jätkää. Meille on kuitenkin nyt tulossa se kauan haaveilemani pk luonnonvalkoinen hamsu ja oon niin ilonen tästä enkä millää jaksais odottaa et saan pikkusen ja Stephanien kotiin :) Tästä linkistä pääsee katsomaan poikasten petsie-profiilin, jos haluaa nähdä miten suloisia muutkin poikaset ovat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti